Perusssuomalaiset r.p. Mersun antennissa palaa Elmon tuli

Ministerin vala

Ministerin valassa sanotaan näin:
 
Minä Astrid Thors lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.
 
En ole huomannut, että siellä lukisi: ihmiskauppiaiden, rikollisten, valehtelijoiden, liikemiesten, Demlan ynnä muun parhaaksi.
 
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä toimittaja Anu Nousiainen oli haastatellut Thorsia Hommaforumilta kerjäämiensä kysymysten avulla.
 
Juttu oli vääristelevä, yhdentekevä ja kuin kesätoimittajan tekemä. Niin sopi tietysti odottaakin. Toimittajien kantti ei anna periksi kirjoittaa, niin kuin oikein olisi. Pitäähän sitä päästä töihin huomennakin.  Juttu oli yhdentekevää liirumlaarum lappalaista. Thors suolsi helposti todennettavissa olevia valheita, joita Nousiainen ei ollut vaivautunut tarkistamaan.
 
Tosiasia on, että Thorsilla ei ole mitään visiota siitä kuinka laajaa maahanmuuttoa Suomessa halutaan. Sen sijaan hänellä on vankka mielipide siitä, että monikulttuurisuus on Suomessa väistämätöntä ja ihanaa.
 
Monikulttuurisuuden pakottaminen väkisin osaksi suomalaista elämänmuotoa on jo ajatuksena, saati käytännössä, täysin pähkähullu.
 
Thorsin johtama monikulttuurihysteria hakee järjettömyydessään vertaistaan. En ole koskaan elämässäni törmännyt mihinkään vastaavaan.
 
Kerrankin on helppoa olla perussuomalaisten kanssa samaa mieltä. Vaadin Astrid Thorsin eroa. Mitä pikemmin tuo nainen saadaan viralta tuhoamasta Suomen kansan elämää, sen parempi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

#1

Syytä olisikin, kun jo alkukustannukset ovat tätä luokkaa:

Ankkurilapsi 57,000€/v
Aikuinen n.30,000€/v.

Perheenyhdistämisellä tulee 5-20 lisää per turvapaikanhakija.

Kun somaliasta esim. kaikki ankkurilapset saavat perheensä 100%:sti niin viime vuonna tuli n. 400 somali ankkurilasta.

KA. vaikka 8 *400= 3200

ja vauhti senkuin kiihtyy. Tähän sitten päälle kaikki muu niin 2009 oikealuku on jo pitkälle päälle 10,000:tta.

Joten emme ole enään mikään pikkuinen vastaanottaja maa.

Sitten kerrotaan tuo 10000*30,000€=300 milliä, ja siihen sitten päälle asunnot etc...

Loppusumma per vuosi on päälle miljardi.

Ja mikä on perussuomalaisten kanta maataloustukiin, jotka faktisesti tuhoavat Suomea?

Käyttäjän tapio kuva

#1

Mikä Astrid Thors sinusta on, jollei nainen.

Humanoidi?

En rupea sinulle hakemaan esimerkkejä, koska olet aktiivinen politiikassa toimiva henkilö. Koska olet perustanut puolueita ja sukkuloinut niiden välillä, oletan, että sinulla on perusasiat hanskassa.

Jolleivat ole, niin en mahda mitään sille Mikko Ellilän esittämälle kuuluisalle teesille, että jos keskustelijoiden älykkyysosamäärät poikkeavat toisistaan enemmän kuin kaksikymmentä pistettä, keskustelu on hyödytöntä.

Kohteliaasti toivotan sinulle kuitenkin hyvää päivän jatkoa.

Onko väärin sanoa "..tuon miehen olisi syytä mennä.." ?

Ei liene kenenkään mielestä.

Miksi siis "..tuon naisen olisi syytä mennä.." tuotti potkureaktion?
Olisiko korrekteinta unohtaa sukupuoli, kun kyseessä on nainen?

[lainaus]http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Thors+toi+yst%C3%A4ville+ja+tuttaville+Ruotsista+10+purkkia+nuuskaa/1135241795370[/lainaus]

Tulli käy kovaa sotaa nuuskan salakuljettajia sekä jälleenmyyjiä vastaan. Vaikka tekoa ei yleisesti pidetä suurena rikoksena, sen ympärille on jo kehittynyt aktiivinen, sanoisinko salakuljetusteollinen, yritystoiminta.

Ministeriä ei tutkita. Ministeri käyttää diplomaattistatustaan liikkuessaan maan rajojen yli tärkeistä kv kokouksista toiseen mentäessä. Erityisjärjestelyt perustuvat luottamukseen siitä että ministeritason henkilö osaa erottaa oman yksityisen henkilönsä ja halunsa valtiota edustavasta ministeriasemastaan. Astrid Thors ei erota ja tekee jopa poliittista mainosta omasta aseman hyväksikäytöstä sekä oman pikkurikollisen puuhastelunsa ympärille. Kaikenkaikkiaan törkeää ja sopimatonta. Ei varmasti ainoa ministeri joka on syyllistynyt virka-aseman hyväksikäyttöön ulkomaan matkoilla, mutta ainoa joka on tehnyt tästä itselleen poliittisen mainoksen.

Kulttuuri kyllä säilyy mutta taloudellisesta hyvinvoinnista ei tule jäämään itä-helsingissä mitään jälkeä. Eristyminen ja alueellinen eriarvoistuminen ovat faktoja sekä valkoisten suomalaisten pako pois pääkaupunkiseudulta josta tulee maahanmuuttajagettojen ympäröimä. Erityisesti itäisestä osasta. Kunnallispalveluja jaetaan jo nyt eriarvoistavien ja rasististen periaatteiden mukaan samalla kun ympäröivää yhteiskuntaa pyritään muokkaamaan suvaitsemattomien ja väkivaltaisten heimokulttuuritapojen hyväksymiseen monikulttuurista moolokin kitaa palvoen. Alkuasukastyöttömille jätetään keskikaljapullot käteen samalla kun teolliset ja tuottavat työpaikat ajetaan kauko-itään.

Ennen sellon joukkosurmaa valistuneet kansalaiset olivat huolestuneet väkivaltaisten heimokulttuurien pureutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan ihan riittävästi. Kunniamurhat ovat osa monikulttuurista yhteisöä ja monikulttuurista maailmaa ajavat ihmiset ovat hävittämässä perustuslaillisia oikeuksia, ihmisten yhdenvertaisuutta sekä vastuuseen perustuvaa kansalaisyhteiskuntaa. Koska nämä yhteiskunnan perustavat arvot eivät kuulu monikulttuurisen yhteiskunnan rakenteisiin. Monikulttuuriseen yhteiskuntaan kuuluu äärimmäinen heimoväkivalta heimon sisällä sekä siellä minne heimon katsotaan jo asettaneen omat arvonsa. Eikä tällaisessa kulttuurisessa yhteisössä ole tilaa perinteiselle eurooppalaiselle tasa-arvo ja vapausajattelulle.

Thorsin ongelmana on se että hän arvatenkin kuvittelee tekevänsä hyvää ja rakentavansa maailmaa. Mutta hänen edesottamuksensa ovat rajusti ja peruuttamattomasti yhteiskunnan ja maahanmuuttajien hyvinvoinnin vastaisia. Eli hänen sinänsä miellyttäviä ja humaaneja pyrkimyksiään leimaan pysyvä todellisuudesta ja seurauksista irtautunut ote. Ja jossa lopputulos on kaikkea muuta kuin puuhanaisensa esittämä seuraus.

Salakuljettiko Astrid Thors nuuskaa diplomaattisen koskemattomuuden statuksella?

Thorsin asemaa ei paranna yhtään se, että se edustaa Rasistista KieliPuoluetta, jonka tehtävänä on haalia palvelijoita vähemmistöväelleen.

Janne, kirjoittelit Hommaan kahdella nimimerkillä!!!! Ei kovin rehellistä toimintaa.
Oletkohan itse aiheuttanut sellaisen tilanteen, ettei sinuun suhtauduta oikein vakavasti?

Thors on Suomen itsenäisyyden ajan tuhoisin ministeri. Tämä on fakta, joka todentuu vielä moneen kertaan vuosien saatossa. Samaan pakettiin voi sijoittaa myös Vanhasen ja Kataisen, jotka vastaavat valtaosasta hallituksen politiikkaa. Vielä huonommaksi menee, kun huomaa, ettei eduskunnassa ole edes kunnon oppositiota. Urpilainen ja koko sdp:n nykyjohto on esittänyt surkeinta oppositiopolitiikkaa (=sitä ei ole lainkaan) mitä olen pitkän elämäni aikana nähnyt.

Humanitaarinen maahanmuutto täytyy lopettaa kokonaan. Mikään muu ei auta. Suomeen ei tule työvoimapulaa. Mikään laki ei velvoita humanitaariseen muuttoon. Auttaminen tulee halvemmaksi ja tehokkaammaksi autettavien omassa maassa tai lähimaassa.
Nykyinen humanitaarinen muutto on jo aiheuttanut Suomeen kasvavan raiskaus- ja väkivaltaongelman. Entistä, kotikutoista huomattavasti mittavamman. Miksi veronmaksajien täytyisi maksaa siitä hyvästä, että yhteiskunnasta tulee entistä turvattomampi ja saamme Suomeen kansalaisia, jotka pääsääntöisesti syövät verovaroja tuottamatta niitä lainkaan tai vain vähäisessä määrin?

Myönnetäänkö jo, että oikea toimi olisi väestönkasvun hillitseminen Afrikassa, kehitysavun lopettaminen ja vastuun siirtäminen afrikkalaisille omista asioistaan. Tätähän jopa USA:n presidentti Obama peräänkuulutti. Miksi Suomen poliittinen johto ei yhdy Obaman mielipiteeseen ja hehkuta sitä kuten se on muutoin Obamaa hehkuttanut. Niinpä. Miksi?

Kuka on antanut hallitukselle ja eduskunnalle luvan tuhota suomalainen yhteiskunta? Kuka haluaa jakaa rahaa Somalian islamisteille? Kuka tukee ihmiskauppaa? Kuka on rasisti omaa kansaansa kohtaan? Onko valkoihoinen suomalainen syyllinen afrikkalaisten ongelmiin ja erityisesti siihen, että afrikkalaiset miehet siementävät pupujussin lailla? Ilman ehkäisyä, piittaamatta mistään. Miksi kehitysapu menee lähes täysin hukkaan eli valtaosa rahoista jää gebardihatuille?

Kuka perkele tätä idiotismia oikein kannattaa Suomessa? Aggressiivista, vai mitä Janne? Aggressio kuuluu ihmisen luonteeseen. Väkivalta sen sijaan on hyväksyttävää vain kun se pelastaa sinut tai läheisesi pahoinpitelyltä tai kuolemalta.

Käyttäjän kth36 kuva

Terve Tapsa.

Koko homma johtuu siitä, että meillä on tänä päivänä ennennäkemättömän kehno ja saamaton vallassa oleva poliittinen eliitti. Ministereinä istuvat sellaiset lainrikkojat, jotka muualla olisi jo ajat sitten erotettu. Eduskunta on kokonaan unohtanut kenen töissä edustajat ovat ja kuka on pomo ovat nykyään vain napinpainajia. Ainoa mihin siellä on pystytty on taksien työllistäminen.
Tämä kaikki kaatuu vielä maksuun, mutta kuka sen laskun maksa, suraava sukupolviko. Juuri siksi olisi nyt politiikassa muutoksen aika.

Jokainen tajuaa, että järjetön maahanmuutto tuhoaa huoltosuhteen, ei meillä todellisuudessa sosiaaliturvan tarkoitus ole elättää rikkaita turvapaikaturisteja, vaan oman maan vähäosaisia, sairaita ja vanhuksia. Haluatko Suuronen lopettaa näiden auttamisen? molempien auttaminen ei onnistu enää kauan, Suomi ei saa kohta lainaa mistään.

Suuronen, lue vaikka tämä ketju. Ei sinun kannata esittää niin tietämätöntä.
Hyödytkö taloudellisesti maahanmuutosta? Tuttavia SPR:llä?

http://hommaforum.org/index.php/topic,12161.msg187218.html#msg187218

http://vasarahammer.blogspot.com/2008/11/somalit-maailmalla.html

Yritin lukea alkua tuosta Hesarin Thors-jutusta, mutta kesken sekin jäi. Eipä ole syytä tarkistaa vieläkään kantaa Erkon monopoliläpyskän suhteen.
Thorsin eroa on vaadittu siellä sun täällä - ja hyvästä syystä. Mutta ei Asteroidi eroa, eikä Vanhanen anna periksi. Thors on yhä ministeri Vanhasen armosta. Ilman Vanhasta Thors olisi pelkkä RKPn suojatyötä tekevä juristinplanttu. Ja ilman keskustaa Vanhanen olisi pelkkä tuppukylän ilmaisjakelulehden päätoimittaja.

Janne, asenteesi on hieman huvittava. Tiedät varsin hyvin humanitaarisen maahanmuuton valtavat ongelmat ja sen mihin tämä kehitys johtaa. Ei sinulle tarvitse näitä asioita argumentoida. Tai jos täytyy, ihmettelen miksi. Olethan ollut aktiivinen hommalainen. Sieltä saat runsaasti tietoa asioista, joista valtamediat eivät kirjoita. Lopeta kiukuttelu.
Ymmärrän hyvin, että yrität taiteilla kokoomuksen linjan mukaisesti, mutta usko tai älä, rehellisyys olisi huomattavasti viisaampi tapa toimia. Ei tarvitse sitten jälkikäteen selitellä.
Jos et ymmärrä tai näe tulevaisuuteen, se ei ole minun vikani. Mieti ensi alkuun vaikka sitä, että jo nykyisellä humanitaaristen määrällä (ja laadulla) meille on syntynyt valtavasti uusia ongelmia eri puolille yhteiskuntaa (sosiaalisektori, rikosten määrä, koululaitos, ghettoutuminen jne.). Konsensus ei enää toimi tässä asiassa.
Muutoksen ulkomaalaispolitiikassa tulisi olla radikaali, jotta sillä olisi jotain merkitystä. Sen sijaan esim. kokoomus on mukana laatimassa uutta kansalaisuuslakia, jota ollaan eräiltä osin (mm.kansalaisuuden saamisen aikaraja ja kielikysymys) tekemässä juuri päinvastaiseksi kuin pitäisi. Lain valmisteluun voit tutustua ottamalla yhteyttä Arto Satoseen (kok).
Joten Janne, jos et ymmärrä ja haluat vain inttää, jatka vapaasti, minusta et saa seuraa pään seinään hakkamiseen.
Jos olet sitä mieltä, että Thorsin ja hallituksen toimenpiteet eivät vaikuta tuhoisasti Suomen tulevaisuuteen, se on sinun valintasi.

#17. Valitettavasti Janne kuulostat lähinnä Cajanderilta. Jos omassa "ankkalammikossa" ei vielä vesi tule reunojen yli, niin se ei tarkoita, ettei sitä muualla tapahdu.

2. Voisitko täsmentää, että millä tapaa Thors ”tuhoaa” Suomen kansan elämän ?

Se on kovaa vauhtia menossa ja alkoi uuden ulkomaalaislain tulolla. Onko Thors yksin syyllinen. Ei, mutta pääjehu kuitenkin ja yleensä vastuu jää heille. Maahanmuuttopolitiikan selkeät tavoitteet on asuttaa Suomeen EU:n yhteisellä pätöksellä työvoimaa, ajattelematta sen enempää alkuperäisasukkaiden asiaa. Thorsin ideologia ei ole sen kummempi, kuin tehdä mitä on käsketty ja piste.

2.1 Millaistä näyttö sinulla on väitteittesi tueksi ?

Katso nyt vaikka paljonko Suomeen on ennen Thorsin pestiä tullut pakolaisia ja paljonko niitä tulee olemaan Thorsin kauden päättyessä?

2.1.1 Tuhoaako nykyinen maahanmuuttopolitiikka Suomalaisten kulttuurin ?

Kyllä, aivan samalla tavalla kuin on tuhonnut monet muut kulttuurit, jos asiaan ei puututa tarpeeksi aikaisin. Kysy vaikka intiaaneilta.

2.1.2 Tuhoaako nykyinen maahanmuuttopolitiikka Suomalaisen talouden ?

Ei yksistään, mutta odotellaan vaikka tämän iltaista MOT ohjelmaa, jos vaikka saataisiin jotain lukuja vihdoinkin. Se kuitenkin tuhoaa hyvinvoinnin pohjaa ja juuri tämän takia esimerkiksi Tanskassa oleskelulupia ja kansalaisuuden saamista on kiristetty huomattavasti. Mieluiten hyvinvointivaltio tanskalaisille, kuin monikulttuurinen yhteiskunta kuuluu ääni tanskalaisilla päättäjillä. Oi kumpa meilläkin jonain päivänä.

2.1.3 Jotain muuta ??

Turvallisuus on yksi tärkein asia joka on jo nyt aivan jotain muuta, mitä se on ollut.
Minulla ei henk.kohtaisesti ole ongelmaa, koska melko varmasti olen jo poistunut pallolta, mutta pitää ajatella hieman pidemmälle kuin oman nenänsä tai etunsa verran. En tiedä onko Thorsilla lapsia, mutta epäilen ettei hänkään halua heidän joutuvan elämään kaaoksessa.
Haluatko sinä?

"9 Salakuljettiko Astrid Thors nuuskaa diplomaattisen koskemattomuuden statuksella? "

Ministerillä ei ole diplomaattista koskemattomuutta.

#19. Kuule Janne. Sinä voit ymmärtää asiat omalla tavallasi ja minä omalla tavallani. Minä ymmärrän asiat niin, että en laita kättäni kiehuvaan öljyyn jos tiedän sen palavan. En myöskään kuse omille kengilleni, enkä hyväksy, että muutkaan sitä tekevät.
Maahanmuutto on tuonot enemmän ongelmia jo nyt, mitä hallituksen tai päättäjien taholta niitä ollaan ehditty korjaamaan. Juuri tätä asiaa on hommafoorumillakin jatkuvasti esitetty, kuten myös monissa maahanmuuttokriittisissä kannanotoissa. Se, että epäilevät pelkurit tuomitsevat näiden asioiden kritioismisen rasismiksi tai ainoastaa hompanssien touhuksi on lapsellista ja erittäin naivia.
Sinä voit ihan henkilökohtaisesti lähteä näihin "monikulttuurisiin" paikkoihin katsomaan, miten asiat niissä hoituu. Se on yksinkertaista, mutta monessa paikassa on syytä olla ekstra varovainen, vaikka rakastaakin kaikkia ihmisiä ja maailmaa, niin ne eivät välttämätä sinua rakasta.

Asiasta mistä ei ole kuin haittaa suomalaisille ja suurimmalle osalle oikeita pakolaisia ja avuntarvitsijoita, ei löydy yhtään mitään hyvää, ei mitään.
Kaikki humanitaarisen maahanmuuton puolustelu on naivia, lapsellista ja idioottimaista hyvän omantunnon ostamista ja en mitenkään ymmärrä ihmistä joka antaa itsensä tuudittautua moiseen ideologiaan? Minä pidän sitä tosiasioiden lakaisemisena maton alle ja näin ollen yhteiskuntaa rapauttavana tekijänä.
Olen jo monesti todennut, että maailma on niin saatanan paska paikka ja sitä ei koskaan hyväksi kokonaisuudessaan saada. Yrittää tottakai kannattaa, mutta rationaalisesti ja järkevin keinoin.

Jos sinä Janne et osaa keskustella maahanmuutosta, kuten hommafoorumitapauksessasi tuli ilmi, niin katso peiliin. Tyyli millä arvostelet Tapio Äyräväistä, joka sentään tekee asioiden eteen jotain muuta kuin jauhaa paskaa blogistanissa, on alaarvoista ja juuri sellaista minkä takia keskustelu ei etene.

#22. Anteeksi nyt Janne, mutta minua ei voisi vähempää kiinnostaa millaisena minua pidät. En muutenkaan pidä asenteesta, jossa minäkin tein näin, kun muutkin teki.
Minä olen tavannut Tapion ihan henkilökohtaisesti ja minuun ei sinun olettamuksesi vaikuta. Voi olla, että sinäkin olet ihan eri ihminen oikeassa elämässä, se jää ehkä nähtäväksi.

Ohjelmavinkki aiheeseen liittyen: YLE TV1 klo 20 tänään MOT: Maahanmuuton hinta.

Millaisia sosiaalietuuksia maahanmuuttajat saavat Suomessa ja muualla ? Suomiko maailman avokätisin pakolaisten vastaanottaja? Toimittaja Martti Backman.

Käyttäjän tapio kuva

Suosittelen vilkaisemaan tänne:

http://ohjelmat.yle.fi/mot/taman_viikon_mot/lisatietoa

MOT tänään kello 20. Tilintarkastaja KHT Pauli Vahtera on lähettänyt MOT ohjelman ja katsojien tietoon omat laskelmansa maahanmuuton kustannuksista.

Laskelmat ovat jo netissä nähtävissä.

Kiitos avusta, Janne!

Käyttäjän tapio kuva

Tästä linkistä:

http://www.tapioarjo.com/?s=blog&sivu=Blogi%201

löytyy KHT Pauli Vahteran tekemiä laskelmia tänään esitettyä MOTia varten.

Kaiken sotataídon a ja ö on kuoppien kaivaminen. Joku hölmö niihin aina lankeaa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja